Tekijät

Maija Nousiainen

Suvi Salomaa

Ville Kiljunen

Ari Kauppinen

 

Ohjelmisto

MIMMI LEHMÄ, VARIS JA ISÄNTÄ – kokoperheen näytelmä

 

6.3.2020 sai ensi-iltansa Teatteri Murun kolmas kokoperheen näytelmä Mimmi Lehmä, Varis ja Isäntä.

Laadukkaasta ja hauskasta kokoperheen teatteristaan tunnettu Muru jatkaa vanhalla tutulla kokoonpanollaan, saaden mukaan uuden vahvistuksen,  Aki Reinikaisen. Hänet nähdään näytelmässä Isännän roolissa. Mimmi Lehmänä ja Variksena jatkavat Suvi Salomaa ja Maija Nousiainen. Käsikirjoituksesta Jujja ja Thomas Wieslanderin kirjojen pohjalta vastaa näytelmän ohjaaja Ville Kiljunen. Laulujen sävelet ovat Ari Kauppisen käsialaa ja sanat Kiljusen. Grafiikasta ja valokuvista vastaa Riku Suonio. Uutena esityspaikkana Teatteri Murulla on TE4-Klubi eli Teatteri Eurooppa Neljän kotipesä Sepänkeskuksessa.

Aiemmissa näytelmissä nähtiin kuinka Mimmi Lehmä ja Varis ystävystyivät ja kuinka he valmistautuivat jouluun. Nyt päästään nauramaan kaksikon tavoille viettää aikaa Isännän tilalla leikkien ja kujeillen. Myös isäntä pääsee ääneen ja esittelemään muun muassa hienoa traktoriaan. Näytelmän keskiössä on leikki; tuo ikuinen elämän ja ilon lähde, jota ei tulisi koskaan unohtaa - aikuisenakaan.

 

"Hot wings, leikkiä vainen!
Hot wings ja lehmä on nainen!
Hot wings, amerikkalainen!
Tässäpä meillä on rokki!"

 

 

MIMMI LEHMÄ JA VARIS KEIKALLE!

Etsitkö hauskaa ohjelmaa, hahmoja tai iloisia esiintyjiä tapahtumaasi?

Kaksikko sopii firman perhetapahtumaan, kauppakeskukseen, avajaisiin, puutarhajuhliin, synttäreille, koululle tai vaikka leikkipuistoon. Mimmi Lehmä ja Varis voivat leikittää ja laulattaa, juontaa tai juoksuttaa. Kaikki on sovittavissa.  Sorvataan sopiva paketti juuri Teidän tarpeisiinne! Tilaa Mimmi Lehmä ja Varis keikalle!

JUONTAJA TAI VIIHDYTTÄJÄ TAPAHTUMAASI!

Sekä Ville, Maija että Suvi tekevät myös juontokeikkaa, yhteensä yli 500 esiintymisen kokemuksella. Pystymme isännöimään ja emännöimään isojakin tapahtumia tai toisaalta tuomaan ammattimaisen otteen pienenkin kokoluokan tilaisuuteen.

Teemme tapahtumajuontoja ympäri Suomen.  

MURUN MIEHET -DUO

Ari ja Ville, Murun miehet tekevät trubaduuri-keikkaa kahteen pekkaan. Ari hoitaa multisäestyksellisesti kompit ja laulaa, Ville laulaa ja hoitaa huumorihöysteiset välispiikit. Tämä ohjelma tuo tilaisuuteesi mukavan tunnelman joko taustalle, tai ihan omana shownaan. Materiaalia löytyy iskelmästä ikivihreisiin, popista pumppiin ja mukaan viljellään omiakin, jos tilaajalle passaa! Tilaa Murun miehet, etkä pety!

MIMMI LEHMÄN JA VARIKSEN JOULUNODOTUS -näytelmä

Hupaisa ja tunnelmallinen musiikkinäytelmä kahdesta kaveruksesta ja heidän jouluvalmisteluistaan. Esitys aiheuttaa hilpeitä ajatuksia ja auttaa samalla laskeutumaan Joulun tunnelmaan. Näytelmässä käsitellään huumorilla ystävyyden, erilaisuuden ja tasa-arvon teemoja.

Kesto 55min

MIMMI LEHMÄ JA VARIS -näytelmä

Kantaesitys toteutettiin kesällä 2017 menestyksekkäästi Kuokkalan kartanon talliteatterissa.

Näytelmä on  edelleen ohjelmistossamme ja tilattavissa. Toimii päiväkodeissa, turuilla, toreilla, sisällä ja ulkona.

Mimmi Lehmä ja Varis on hassunhauska ja yllättävä musiikillinen tarina erilaisista ystävyksistä. Esitys antaa ajattelemisen aihetta koko perheelle. Näytelmässä käsitellään huumorilla ystävyyden, erilaisuuden ja tasa-arvon teemoja.

Kenellä on oikeus päättää saako lehmä ajaa pyörällä tai varis tanssia balettia?

Kesto 55min

 

Tietoa

Teatteri Murusta

Olemme Jyväskyläläisiä teatterin ammattilaisia, joilla on halu toteuttaa yhdessä laadukasta teatteria.

Keväällä 2017 kokoonnuimme yhteen ja päätimme lähteä toteuttamaan ideoitamme käytännössä.

Ensimmäisen tuotantomme Mimmi lehmä ja Varis toteutimme kesällä 2017 Kuokkalan kartanon Talliteatteriin.

Etsimme jatkuvasti mielenkiintoisia yhteistyökuvioita ja -kumppaneita, 

Tarjoamme innovatiivista teatteritaiteen palvelua

vankalla kokemuksella.

Ota yhteyttä ja ideoidaan yhdessä lisää! 

 
 
 
_DSC2985
Muru logo
Mimmi ja varis
Yhteiskuva
Kaverikuva

Yhteystiedot

Lisätiedot, lippuvaraukset ja keikkapyynnöt


teatterimuru(at)gmail.com

  • Facebook - Black Circle
  • Instagram - Black Circle

© Laura-Kaisa Kuisma 2018